perjantai 28. helmikuuta 2014

Suomesta Romaniaan


Sunnuntai-iltana 16. helmikuuta lastasimme kirjastoauton laivaan Helsingin satamassa, ja matka kohti etelää alkoi. Minulle, uudelle kuljettajalle kaikki tuleva on uutta ja tuntematonta, mutta onneksi saattamassa oli samassa tilanteessa itse aikanaan ollut ja sittemmin kahden vuoden aikana paljon nähnyt ja kokenut kuljettaja Juho.

Mutta ei matkaan voitaisi lähteä, ellei alla olisi kunnollista ja luotettavaa kulkuneuvoa. Mieltä rauhoittaa, kun tietää, että käsissä on tarkasti huollettu ja huolella kuntoon laitettu ajoneuvo. Vuoden matkalle kauas kotoa uskaltaa lähteä, kun muistaa, että tämä työ on yhteistyötä, jossa kaikki ei ole omissa käsissä. Varsinaisesti tässä työssä ei olla milloinkaan yksin matkassa.

Tällaiselle matkalle lähteminen ei onnistu ajamalla auto laivaan, vaan lähtö edellyttää huolellista valmistelua. Edellisvuoden kiertueen päätteeksi kirjastoauto huollettiin alkuvuodesta Parolassa ja varustettiin uudelle matkalle. Lähtöä edeltävänä perjantaina auto katsastettiin Hämeenlinnassa. Lahjoituksena saatujen avustustavaroiden kuormaus tapahtui viikonloppuna Lahdessa ja Helsingissä. Myös minua valmennettiin tulevaan tehtävään sekä henkisesti, hengellisesti ja myös käytännössä. Lähtöä edeltävät kuukaudet ovat sisältäneet monenlaista koulutusta.

Lähteminen ei ole kiinni vain lähtijästä tai lähtijöistä vaan myös lähettäjistä. Lähettäjät kotimaassa mahdollistavat lähtemisen. He ovat tukena monin tavoin ja hengellisessä työssä tärkein tuen muoto on rukoustuki. Siksi pyydän rukoilemaan tämän työn puolesta ja omasta puolestani. Lopulta lähteminen on aina kiinni Jumalasta. Hän mahdollistaa lähtemisen ja hänen työnsä tekemisen. Hän ohjaa oikeaan, kun tahdomme häntä seurata.

Tulimme laivalla Tallinnaan ja ajoimme Baltian, Puolan ja Tšekin kautta Slovakiaan. Slovakian pääkaupunki Bratislava oli ensimmäinen kohteemme matkalla. Sinne saavuimme tiistaina 18. helmikuuta illansuussa. Bratislavassa purimme kuormasta painopaperia avustuksena kristilliselle kustantamolle hengellisen kirjallisuuden julkaisemiseen ja levittämiseen Slovakiassa.

Bratislavasta lähdimme seuraavana päivänä Unkariin ja ajoimme Budapestin kautta kohti Romaniaa. Romanian rajan ylitimme Nădlacissa puolenyön aikaan ja pysähdyimme yöksi autoon nukkumaan Aradin kaupungin jälkeen.


Ajoimme Devan ja Sibiun kaupunkien ohitse Braşoviin, jonne saavuimme torstai-iltana 20. helmikuuta.

OM:n Romanian toimisto sijaitsee Braşovin esikaupungissa Ghimbavissa, joka on sopivasti syrjässä suurkaupungin vilinästä.

Romanian OM:lle toimme toimistopaperia ja luovutimme heidän työnsä kautta jaettavaksi Suomesta lahjoituksena saatuja vaatteita ja käsityönä tehtyjä villasukkia ja muita neuleita. Kuormassamme oli toimistopaperia myös Unkarin OM:ta varten.

Kuva Braşovista.

Mukanamme oli myös kristittyä romanialaista hammaslääkäriä varten lahjoituksena annettu uudehko hammaslääkärilaitteisto - oikeastaan koko vastaanoton varustus. Tämä hammaslääkäri oli ilosta lähes sanaton laitteistoa vastaanottaessaan. Kirkkaat silmät, harvat sanat ja innokkaat otteet hänen tarkastaessaan lähetystä ja tutustuessaan laitteistoon kertoivat hänen ilostaan ja kiitollisuudestaan. Niin pienet yksinkertaiset välineet kuin suuret, monimutkaiset laitteistot ovat suureksi hyödyksi. Myös monet varaosat tulivat tarpeeseen.

Samalla hän kertoi, että hänellä itsellään on varsin hyvä hammaslääkärintuoli vastaanotollaan, mutta hänen ystävällään on todella kulunut tuoli, joka ei edes lukitu paikalleen vaan huojuu joka suuntaan ja hankaloittaa huomattavasti työntekoa. Niinpä hän totesi, että hänen ystävänsä tarvitsee vastaanotollaan uutta tuolia häntä enemmän.

Miltei kolmen tuhannen kilometrin matka etelään on mennyt ongelmitta. Täällä on jo alkukevät: lumesta on vain joitakin jäänteitä, ruoho vihertää, pensaissa on jo vihreitä silmuja ja lämpötila pysyy kymmenen asteen tienoilla. Luoja säätää säät, mutta kesää kohti ollaan menossa. :-)

Esa

torstai 27. helmikuuta 2014

Vuoden aloitusmatka Romaniaan sujui hyvin

Bus4life on aloittanut uuden Kaakkois- ja Keski-Euroopan kiertueen. Kirjastoauto lähti Suomesta sunnuntaina 16. helmikuuta Helsingistä ja kiitos Herralle, matka Romaniaan oli sujunut hyvin. Auto, matkalaiset ja lahjoituksena saadut avustustarvikkeet olivat perillä 20. helmikuuta OM:n Romanian toimistolla Braşovissa.

Auto ja kuljettaja on nyt valmistautumassa ensimmäiseen aktioon, joka toteutetaan maaliskuun alussa Braşovin ympäristössä. Siellä Esan ja tiimin on helppo aloittaa käytännön toiminta, koska OM:n toimisto toimii lähistöllä tukikohtana. Julkaisemme pian kuljettajan yksityiskohtaisemmat matkakuulumiset.