maanantai 16. joulukuuta 2013

Budapestin punaisten lyhtyjen alueella



Olin kaksi päivää Table 22 -järjestön kanssa Budapestissä alueella, jossa prostituutio on laillistettu. Mukana tiimissä oli kolme naista, yksi mies minun lisäksi suomesta ja yksi mies OM:sta. Toisena päivänä mukanamme oli neljä vuotta sitten uskoon tullut entinen mafian jäsen.

Ensimmäisenä päivänä bussiin tuli hieman epäröiden tämän alueen yksi "johtaja". Tiimiläiset keskustelivat hänen kanssaan monta tuntia ja lopuksi hän oli vakuuttunut ja rukoili Jeesusta elämäänsä. Seuraavana päivänä hän tuli iloiten bussille ja kertoi, kuinka hän aamulla heräsi ja oli rauha sydämessä, myös punttisalilla käydessä hän oli kertonut tästä muille henkilöille. He olivat nauraneet hänelle, mutta jotkut olivat kiinnostuneita.

Toisena päivänä tuli "ylempi johtaja" paikalle ja tarjosi meille goulas-keittoa. Hän oli tämän nuoremman isäpuoli. Hänen kanssaan kävimme myös pitkät keskustelut ja lopuksi hän sanoi, että tarvii miettiä asiaa. Eräs tiimin jäsen oli vakuuttunut, että ratkaisu tulee tehdä heti. Näin hän sitten  lopuksi rukoili Jeesusta elämäänsä.

Rukoillaan, että Jumala saisi tehdä ison muutoksen tähän alueeseen. Muistetaan tätä aluetta ja näitä henkilöitä, jotta Jeesus saisi heidät pelastaa.


keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Kolme viikkoa Moldovassa


Kuvat Moldova 2013-11

Moldovassa piti alunperin olla vain pari viikkoa, mutta yhden paikan peruuntumisen takia jäin vielä lisäviikoksi. Ensimmäiset kaksi viikkoa toimin Challenge to Mission -opetusryhmän kanssa, jossa oli 12 henkilöä. Tiimissä oli mukana myös kaksi suomalaista, joten oli erittäin mukava keskustella omalla äidinkielellä.

Kiertelimme tänä aikana kyliä Pohjois-Moldovan Glodenin alueella. Meillä oli mukana pomppulinna lapsille, joka oli taas todella suosittu. Sadat lapset saivat samalla kuulla evankeliumia ja leikkiä tiimiläisten järjestämiä leikkejä.

Viimeisen viikon olin Länsi-Moldovassa  Nisporeni kaupungin Chisinaun alueella. Sinne on muuttamassa pidemmäksi aikaa OM:n työntekijöitä tekemään evankelioimistyötä ja istuttamaan seurakuntia pikku kyliin. Heidän kanssa järjestimme ohjelmaa näissä kylissä, joissa he aikovat työtä tehdä. Eräässä kylässä yhtenä päivänä myös lasten vanhemmat saapuivat isolla joukolla katsomaan touhuamme. Näin jälleen tuli hieno tilaisuus kertoa heillekin evankeliumia ja monet ostivat Raamatun.

Nyt alan sitten siirtymään kohti Suomea. Vielä Unkarissa ja Slovakiassa pysähdymme tekemään työtä. Sen jälkeen ajan Suomeen ja olen toivottavasti ennen joulua perillä. Muistakaa rukouksin tätä loppuvuotta ja uusia suunnitelmia. Kiitokset tuestasi tähän työhön.