tiistai 30. huhtikuuta 2013

Rohkaisevia lukuja Romaniasta




Romaniasta tulleessa raportissa kerrottiin, että vuodesta 2007 kirjastoautossa on Romaniassa käynyt yli 10,000 vierailijaa. Noin 1500 romanialaista vapaaehtoistyöntekijää on osallistunut tähän toimintaan, 150 kaupungissa ja kylässä. Kirjoja on myyty yli 5500 kpl. Tämän lisäksi kirjallisuutta on jaettu ilmaiseksi. Romanialainen pastori sanoi, että: ”Bus4Life on rakkauden vallankumous. Tästä me saamme kiittää Jumalaa.”




keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Kesä alkaa Romaniassa



Moi, olin Romaniassa 8.-22.4. Olimme Petrosani-kaupungissa ja sen läheisillä kylillä. Lisäksi osallistuimme Timisoarassa kahden päivän konferenssiin. Matka sujui hyvin. Joka kylässä ihmisiä kävi bussilla. Seurakuntalaiset lauloivat ja soittivat bussin ulkopuolella musiikkia, jotta ihmiset kiinnostuisivat. Tarjolla oli teetä, kahvia ja paljon kirjoja. Sää on jo lämmennyt ja muutamana päivänä oltiin 20 asteen tienoilla.

Kun saavuin Romaniaan niin huomasin, että diesel-vuotoa moottorista on yhä. Löytyi mekaanikko, joka korjasi sitä hieman ja sanoi, että se on nyt kunnossa. Tyytyväisin mielin lähdimme Timisoaraan. Perillä huomasin, että auton alla on musta läikkä. Olimme siellä pari päivää ja ajoimme takaisin Petrosaniin. Sieltä löytyi toinen mekaanikko ja taas diesel-vuotoa tukittiin.

Sitten lopettelimme kierroksen Petrosanissa ja palasimme OM Romanian toimistolle. Jälleen huomasin läikän maassa. Yhden kaverin avulla löysimme vuotopaikan. Nyt moottori vuotaa jäähdytysnestettä kannesta. Mekaanikon mielestä vika on niin pieni, ettei sitä tarvitse lähteä korjaamaan.

Muista rukouksissa entistä enemmän bussia, että kestäisi vielä pitkään. Myös minun puolestani, ettei nämä viat stressaisi liikaa, vaan saisin keskittyä enemmän evankeliointiin.

torstai 4. huhtikuuta 2013

Pääsiäinen Unkarissa



Hyvät pääsiäiset Unkarista. Olimme monikansallisen tiimin kanssa kolmessa eri paikassa viemässä pääsiäisen oikeata sanomaa ihmisille. Tiimissä oli kolme Hong Kongista, kaksi Singaporesta, kaksi Englannista, minä ja Unkarin OM:n toimistolta vakioporukkaa.

Oli erittäin hyvä kierros, vaikka keliolosuhteet eivät olleet kaikkein parhaimmat. Ensimmäiselle päivälle oli luvattu aurinkoa, mutta satoikin koko päivän. Näin ohjelma jouduttiin pitämään paikallisen serakunnan tiloissa. Se osoittaitui hyväksi paikaksi, sillä lapsia tuli paljon katsomaan nukke-esitystä, tekemään askarteluja, maalaaman kananmunia ja saamaan kasvomaalauksia. 

Toisena päivänä ei satanut ja ihmisiä oli paljon kävelemässä ulkona. Monet tiimiläiset saivat tulkkien avulla yhteyden ihmisiin ja hyviä keskusteluja evankeliumista syntyi. 

Kolmantena päivänä satoi vettä ja paikka, johon olimme menossa, oli jo aiemmin peruuttanut tilaisuuden. Nopeiden järjestelyjen ansiosta menimme yhteen naistentaloon. Yksi tiimiläinen osasi hengellisiä taikatemppuja ja ne kiinnostivat lapsia paljon. 

Jokaisessa kohteessamme oli hyvä vastaanotto. Viimeisessä kylässä tuli eniten väkeä. Seurakuntalaiset kävivät ovelta ovelle kutsumassa ihmisiä. Aikuisille oli konsetti, ja sillä aikaa lapsille järjestettiin askartelua ja muuta ohjelmaa.

Itse olin lähes koko ajan flunssassa, enkä voinut osallistua paljoa ohjelmaan. Onneksi oli hyvä ja osaava tiimi, jotka olivat valmiita tekemään kaikkea. Tällä viikolla on minulla aikaa levätä ennen Romaniaan lähtöä. Toivottavasti saamme myös mekaanikon bussia korjaamaan.

Rukouspyynnöt: minun tervehtymiseni ja bussin korjaukset. Kiitos kaikille tuesta ja kiitos Herralle, tämä työ kannattaa: yli sata lasta, nuorta ja aikuista saivat kuulla hyvän sanoman näiden neljän päivän aikana.