keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Suomalaisia mukana Moldovassa



Tällä kertaa olinkin lyhyen ajan Moldovassa, sillä olin siellä vain 10 päivää. Tavallisesti olen ollut yli kaksi viikkoa. Suomesta tuli Bus4Life -työhön tutustumaan äitini ja hänen ystävänsä. Oli mukava jutella välillä omalla äidinkielellä. Otin heidät mukaani Unkarista ja ajoimme Romanian läpi Moldovaan. 

He toivat kolmessa matkalaukussa mukanaan lapsille pehmoleluja, vaatteita, leluja ja askartelutarvikkeita. Lapset tykkäsivät tästä erittäin paljon ja heitä riittikin joka päivälle reilusti yli 50. Tiimillä oli paljon hommaa pitää heidät hallinnassa ja työtä ei helpottanut armottoman kuuma auringon paahde. Reilusti yli 30 astetta oli lämmintä koko ajan.

OM Moldovasta mukana oli 10 henkilöä ja he ottivat mukaansa pomppulinnan ja trampoliinin. Voi sitä riemun määrää, kun monet lapset näkivät tällaiset ekaa kertaa ja he jaksoivat monta tuntia hyppiä ja pomppia lämmöstä huolimatta. Bussin sisällä esitimme animaatioelokuvia. Sisällä ei ollut yhtään sen viileämpää kuin ulkonakaan, joten kaikki puhaltimet olivat käytössä mitä vain löytyi. Matka sujui hyvin ja ilman mitään ongelmia.

Nyt olen Romaniassa ja täällä aloitamme kuun alussa toiminnan. Sitä ennen tällä viikolla yritän tehdä paikkamaalauksia bussiin, jotta se näyttäisi taas kauniilta. Kiitos sinulle rukouksista ja tuestasi tähän työhön. Muista, että olemme samaa ruumista, jossa on eri jäseniä ja tämän ruumiin päämäärä on viedä Jumalan valtakunnan ilosanomaa eteenpäin. (1.Kor. 12:12-27 ja  Matt: 28:19)

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Lumen Festival Slovakiassa


Olin viikonlopun Slovakiassa Trnava -nimisessä kaupungissa kristillisellä Lumen-festarilla. Pääasiassa myimme kirjoja ja nautimme hyvästä live-musiikista. Bussi oli parkissa noin 50 metriä päälavasta. Koko ajaksi sääennuste kertoi vesisateita, mutta aurinko paistoi ja oli lämmintä. Ihmisiä oli aika paljon liikkeellä ja kirjoja meni mukavasti kaupaksi. Muistetaan näitä ihmisiä, että Jumala saisi heitä puhutella.

Ukrainan jälkeen huomasin bussissa ilmavuodon ja veimme sen Bratislavassa korjaamolle, jossa he totesivat vakavan vian jarruissa. Onneksi heillä oli tarvittavat osat ja saivat korjattua sen muutamassa tunnissa, joten taas on turvallista ajella. Seuraavaksi menen Moldovaan. Mukaani tulee kaksi henkilöä suomesta, jotka otan matkaan Budapestin lentokentältä. Muistakaa rukouksissa tätä reissua.

torstai 6. kesäkuuta 2013

Ukrainan kierros


Hei, olimme 17.5 - 3.6. Ukrainassa. Tiimissä oli viisi henkilöä ja kävimme monessa seurakunnassa. Myimme Ukrainalaisen kirjakustantamon kirjoja. Minä kerroin joka seurakunnassa OM:n ja Bus4lifen historiaa ja omakohtaisen todistuksen, miten Jumala on minut tähän työhön mukaan kutsunut. Ainoa ongelma oli tulkin puute, mutta paikoittain oli hyviäkin tulkkeja.

Yksi tiimiläisistä osasi hieman englantia, joten päätimme kääntää puheeni etukäteen Ukrainan kielelle. Silti hänellä oli vaikeuksia ja jouduin jättämään puolet puheesta pois. Tapasin eräässä seurakunnassa pojan, jonka sukulaisia oli muuttanut Suomeen asumaan ja hän osasi puhua jonkin verran Suomea. Oli hauska jutella kotimaisella kielellä.

Ukrainaan meno oli nopein rajanylitys tähän mennessä. Menimme Moldovan kautta, koska ukrainalaiset voivat tulla Moldovan puolelle ilman viisumia. Tulkin kanssa asiat sujuivat nopeasti ja pääsimme tunnissa läpi. 

Paluumatkalla Ukrainan ja Slovakian rajalla sensijaan tuli ongelmia. Olin matkassa yksin ilman tulkkia ja ukrainalaiset viranomaiset osasivat huonosti englantia. Rajatarkastuksessa meni kolme tuntia ja päästivät sitten lopulta Slovakiaan.

Nyt siis olen Slovakiassa ja menemme täällä Lumen-festivaaliin myymään kirjoja viikonlopuksi. Toivottavasti sateet lakkaisivat ja olisi hyvät kelit. Tämä on iso kristillinen ulkoilma festari. Rukoillaan, että ihmisiä tulisi paljon ja kävisivät myös bussissa ja että Jumala saisi heitä kohdata.