sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Romaniassa



Tervehdys Romaniasta, jossa olimme 3.5 - 13.5. Aluksi olimme tiimin kanssa muutaman päivän Aradissa, jossa on asukaslukuun suhteutettuna eniten uskovia Romaniassa. Sen huomasi isoista seurakuntarakennuksista ja kirkoista ympäri kaupunkia ja pääsin muutamia kokouksia seuraamaan. Hienoa nähdä satoja nuoria rukoilemassa ja ylistämässä Jumalaa tosissaan.

Bussi oli isolla keskusaukealla ja paljon ihmisiä kulki ohitse ja kävi bussissa sekä paikallinen seurakunta järjesti lapsille ja nuorille ohjelmaa. Aluksi aurinko paistoi kivasti, mutta viimeisenä päivänä vettä tuli koko taivaan täydeltä noin 10 minuuttia ja sen jälkeen taas paistoi aurinko lähes kirkkaalta taivaalta. On se Jumalan luoma luonto niin käsittämättömän ihmeellinen.

Ainoa huolenaihe oli sähköntuotanto, sillä bussissa oleva agrekaatti alkoi temppuilemaan. Saimme sen toimimaan tarvittavan ajan. Pyydämme rukousta, että akregaatti saadaan korjattua. Se on erittäin tarpeellinen monissa paikoissa sähkön saamiseksi.

Aradista palattuamme yhdessä kylässä oli vaikeuksia saada lupia ja sen takia pari reissua peruuntui. Kuitenkin muutamissa kylissä kävimme ja sain vähän omaa aikaa käydä tutustumassa Brasovin keskustaan. Se oli erittäin mukava kokemus.

Seuraavaksi matkaan Unkariin ja sen puolesta saa rukoilla, että kaikki sujuu Jumalan voitelussa. Olen erittäin tyytyväinen ajellessani bussia ja nähdessäni, kuinka ihmisille kerrotaan Jeesuksesta ja kuinka ihmiset haluavat ostaa Raamatun. Kiitos rukouksistasi ja tuestasi.

torstai 3. toukokuuta 2012

Video Unkarista

 
OM Unkari on julkaissut vajaan kahden minuutin videon Bus4life-työstä.

Voit ladata / katsoa videon (10 MB) osoitteesta:
http://www.fin.om.org/media/video/b4l-hu360p.flv