torstai 8. maaliskuuta 2012

Elämän leipää jakamassa - Romania



Täällä olen Romaniassa saanut aloittaa bussin kanssa työskentelyn ja tutustua Romanian kieleen. Alan jo joitakin sanoja oppimaan. Olemme käyneet kuuden päivän aikana tiimin kanssa muutamissa kylissä. Viikonlopun ajan olimme lähinnä lapsille pitämässä ohjelmaa ja tällä viikolla kolmena päivänä kävimme vähän kauempana kylissä jakamassa avustusruokapaketteja ja Jumalan ilosanomaa taivaasta.

Pieni haaveri kävi bussin kanssa, kun olimme ahtaassa paikassa parkissa ja pitämässä ulkona tilaisuutta, niin eräs kulkine halusi väkisin mennä autosta ohitse ja sen seurauksena tuli lommo bussin kylkeen. No onni matkassa, että juuri sillä kohtaa autossa ei ollut mitään laitetta tai putkia, jotka olisivat rikkoutuneet. Peltiä saa aina uutta :)

Pyydän muistamaan rukouksin, että tämänkin pellin palasen saisimme mahdollisimman nopeasti kuntoon ennen Moldovaan menoa. Siellä on tarkoitus aloittaa 16.3. ja senkin matkan puolesta on jo hyvä aloittaa rukoilemaan.