perjantai 28. syyskuuta 2012

Romaniassa syyskuussa


Bosniasta lähdin kohti Romaniaa ja Mustanmeren rannikkoa, jossa on vielä monilla alueilla käytössä hevos-ajoneuvot liikenteessä autojen rinnalla.

Seurakunnat olivat Bus4life-työssä aktiivisesti mukana ja järjestivät ohjelmaa. Eräässä paikassa oli järjestetty jopa pelle lapsia viihdyttämään ja maalaamaan kasvomaalauksia.

Kirjoja meni kaupaksi ja ihmisiä kävi paljon. Yöt alkavat olla jo kylmiä. Lämpimät vaatteet olivat tarpeen, sillä nukuin bussin turvallisuuden takia bussissa. Päivällä lämpötila tosin voi nousta vielä reilusti yli 20 asteen. Eräänä aamuna pääsin katsomaan auringon nousua Constantan satamassa ja täytyy sanoa, että Jumalan luomakunta on kaunis.

Kiitokset sinulle rukouksistasi ja tuestasi tähän hommaan. Jumalan siunausta sinulle ja jatketaan rukousta ihmisten puolesta, jotta tämän työn kautta monet saisivat toivon elämäänsä Jeesuksessa Kristuksessa.

Bosnia - flunssaa ja rankkasateita





Moi. Oltuani Go-konferenssissa lensin Hollannista takaisin Unkariin. Sain Bus4lifen Budapestista ja ajoin sen Bosniaan. Kun saavuin sinne, eräs seurakunta peruutti viikonlopun ohjelman. Täten viikonloppu tulikin minulle vapaaksi ohjelmsta. Oli flunssaa liikkeellä ja muutamat OM:n tiimiläiset tulivat kipeiksi, kun piti aloittaa ohjelma. Sen jälkeen alkoi satamaan vettä kahden kuukauden kuivuusjakson jälkeen. Näin Bosniassa useampi päivä meni ohi, mutta muutamana päivänä saimme pitää bussia auki ja ihmisiä kävi hyvin. Tarjosimme heille teetä ja kahvia. Rukoillaan Herralta siunausta jokaiselle kohtaamallamme ihmiselle. Itse sain pitää monta lepopäivää ja palautua konferenssireissaamisesta ja käydä katselemassa Sarajevon kaupunkia. Seuraavaksi oli lähtö Romaniaan, josta lisää seuraavassa kirjoituksessa.