tiistai 24. heinäkuuta 2012

Tsekki



Olin Tsekin tasavallassa käymässä ja aluksi säät olivat hyvät, mutta suurimman osan ajasta oli pilvistä ja ihan lopussa alkoi satamaan vettä rankasti. Ennen tätä on ollut todella kuumaa, joten se oli tarpeen.

Matka sujui kolmessa eri kaupungissa kirjoja myyden. Ensimmäisessä paikassa olimme konferenssissa Prahan lähellä ja seuraavissa paikoissa olimme kaupungin keskusaukiolla, jossa liikkui paljon ihmisiä. Seurakuntien pastorit saivat näissä paikoissa oman kylänsä ihmisiin kontakteja ja jaettua evankeliumia monille.

Seuraava maa on Ukraina. Rajan ylitys hieman jännittää, sillä olen kuullut, että se voi olla hankala paikka. Mutta mikään ei ole Jumalalle mahdotonta ja muutenkin reissun puolesta saa rukoilla, että sielläkin ihmiset saisivat tietoa Jumalasta ja Jeesuksen hyvistä teoista. 

Juuri sinun rukouksesi on tärkeä tässä työssä. Näin eräässä paidassa tekstin: "Powered by prayer" eli vapaa käännös "Toimii rukouksella". Voin sanoa, että myös tämä työ toimii rukouksella ja saa sen kautta Jumalalta voimaa.


Moldovan kuumuudessa Evankeliumin ilosanomaa.



Olin Moldovassa pari viikkoa ja aurinko siellä paistoi todella lämpimästi. On se pohjoisen pojalle hikinen paikka olla. Tällä kertaa tiimissä oli yhdeksän henkilöä.  Moldovasta oli neljä naista, Sveitsistä oli yksi nainen ja poika, Englannista ja Canadasta miehet ja minä Suomesta.

On hauskaa, kun eri murteella englantia puhuvat yrittävät saada itsensä ymmärretyksi. Reissu sijoittui aika lähelle Chisinauta useaan kylään, jossa joka kylässä tavoitimme lapsia ja pelasimme paljon jalkapalloa. Lisäksi joka kylässä lapset ja nuoret tykkäsivät vesileikeistä, koska se antoi viilennystä ja sen jälkeen sai kuulla Jumalan Sanaa.

Bussi kävi huollossa Moldovassa, sillä vaihdelaatikon sähkövaihtajaan tuli vika ja vain  puolet vaihteista toimi. Teknikot tekivät pikakorjauksen ja ajoin sen Slovakiaan Scanian huoltoon. Tällaisista asioista huomaa, että bussi alkaa olemaan vanha ja paljon ajettu. On se Jumalan armoa, että saamme viedä evankeliumia monenlaisiin kyliin ja paikkoihin.

Seuraavaksi edessä on Tsekki pari viikkoa. Kiitokset kaikesta tuesta.