tiistai 28. syyskuuta 2010

Haastamassa lähetykseen - Unkari

25.-26. syyskuuta Bus4life osallistui Budapestissa järjestettyyn MINAP-tapahtumapäivään (Mission Information -NAP = päivä suomeksi). Kerroimme työstämme ja esittelimme bussia. Tapahtumapäivän järjestivät yhteistyössä OM-Unkari ja Wycliffe-raamatunkääntäjät.

Päivän teemana oli haastaa ihmisiä mukaan lähetystyöhön, erityisesti nuoria, joita suurin osa osallistujista oli. Kerroimme mahdollisuudesta osallistua bussin toimintaan tiimiläisenä viikon tai kahden mittaisilla aktiomatkoilla, joko Unkarissa tai niin halutessa myös Romaniassa, Slovakiassa ja Moldovassa.

Sunnuntaina samassa paikassa oli kahden seurakunnan tilaisuudet, joiden jälkeen esittelimme bussia seurakuntalaisille ja kerroimme työstämme. Näiden esittelyjen yhteydessä pidimme bussin kirjamyyntiä avoinna ja erityisesti englanninkielinen kirjallisuus kävi kaupaksi, sillä toinen näistä seurakunnista oli kansainvälinen, käytännössä siis englanninkielinen seurakunta. Ihmiset kertoivat, että he näkevät harvoin kristillistä kirjallisuutta englanniksi täällä, joten he hyödynsivät tämän tilaisuuden mielellään.

maanantai 27. syyskuuta 2010

Seurakunta jalkautuu kadulle - Slovakia

Juho kirjoittaa:

Vaihdoimme vastuuvuoroa bussilla tiistaina 14. syyskuuta, kun palasin konferenssista (Hollannissa) ja sisareni häistä (Suomessa) Slovakiaan. Jatkoin siitä, mihin tuuraajat bussin jättivät eli pienen vuoristokylän laidalle keskellä Slovakiaa, Klenoveciin. Ohjelma oli toki suunniteltu paikallisen seurakunnan puolesta.




He järjestivät lapsille toimintaa, jonka tavoitteena on saada yhteys perheisiin ja keskustella vanhempien kanssa, kun lapset leikkivät pomppulinnassa tai pelaavat koripalloa. Samalla bussissa pidimme kirjamyyntiä, joka oli yksi menestyksekkäimmistä, joita olen nähnyt. Ihmiset tulivat bussiin, katselivat ympärilleen ja ostivat paljon Raamattuja ja kristillisiä kirjoja.

Paikallinen seurakunta pastoreineen oli todella tyytyväinen vierailuumme. Seurakuntalaiset olivat avoimesti todistamassa bussin ympärillä, kun ihmiset tulivat katsomaan, mitä täällä tapahtuu. Osalle seurakuntalaisista tämä oli ensimmäinen kerta, kun he olivat kadulla todistamassa. He antoivat positiivista palautetta, kuinka helppoa oli alkaa juttelemaan ihmisten kanssa hengellisistä asioista, kun takana oli bussillinen kristillistä kirjallisuutta ja Raamattuja. Seurakuntalaiset jakoivat myös Uusia Testamentteja ihmisille, joiden kanssa he olivat keskustelleet ja rohkaisivat tällätavoin perehtymään Raamattuun ja Jumalan Sanaan.




Kuulin pastorin sunnuntaina kertovan kuluneen viikon ohjelmasta ja tämä oli myös rohkaisevaa. Sisällään saarna piti ajatuksen evankelioimisesta: ”Meidän tehtävä ei ole katsoa lopputulosta, tai lukuja, vaan rohkeasti levittää Ilosanomaa, siellä missä liikumme, laskenta pysyy varmasti ajantasalla taivaassa, siitä meidän ei tule huolehtia.” Pyydän muistamaan rukouksin näitä ihmisiä, jotka vierailivat bussilla ja kuulivat todistuksia seurakuntalaisilta, että kylvetty Sana herättäisi uskoa ja kantaisi hedelmää iankaikkiseen elämään.

perjantai 24. syyskuuta 2010

Kanat kiinnostivat enemmän - Slovakia

Slovakian rajat ovat auki, mutta miten on ihmisten sydänten laita? Kommunismin aikana Raamattujen vienti oli Tsekkoslovakiaan kielletty. Sähkötolppiin kiinnitetyistä kovaäänisistä kansalaisille välitettiin ateistista kommunistipropagandaa. Tuona vainon aikana ihmisten sydämet olivat kuitenkin auki ja monet halusivat saada oman Raamatun tai hengellisen kirjan.

Nyt näillä seuduilla Slovakiassa Bus4Life-tiimi vieraili 6.-13. syyskuuta. Olimme Sväty Peter -nimisessä kylässä. Kylän kovaääniset olivat edelleen käytössä ja niistä kuulutettiin koko kylään, että kirjastoautomme on tulossa. Kirjastoauto parkkeerattiin kylän keskusaukiolle. Suurin osa ihmisistä käveli kirjapöytien ohi eikä Jumalan Sana tuntunut heitä mitenkään kiinnostavan.

Kananmyyntiauton luona kävi monia, mutta vieressä olevaa Bus4Lifea ei juuri poikettu katsomaan. Rukoillaan, että Jumala armossaan avaisi Slovakian kansan sydämet evankeliumille.

torstai 23. syyskuuta 2010

Romaanikylissä - Romania


22.-28. Elokuuta Bus4life tiimi oli työssä Padurenin ja Sterean romaanikylissä. Päivälämpötilat vaihtelivat 35-42 asteessa, joten lämpöä riitti. Tiimit auttoivat kyläläisiä käytännön työssä, kuten talonrakennustiilten (savesta) ja polttopuiden teossa. Lapsille järjestettiin kilpailuja, näytelmiä ja hengellistä opetusta.

Oli ilo saada katsella, kuinka Bus4Life-kirjastoautomme Sterean kylässä illalla täyttyi lapsista, jotka tulivat katsomaan Raamattuaiheisia lastenelokuvia. Nämä lapset eivät olleet koskaan ennen nähneet elokuvaa isolle kankaalle heijastettuna.



Lastenohjelmien lisäksi kylässä järjestettiin myös pieniä terveydenhuoltopalveluja. Kyläläiset tulivat kirjastoautoon mittauttamaan verenpaineensa ja verensokerin. Verenpaineen mittaukselle tuli ehkä noin 70- vuotias romanialainen mummo, jolta tiedustelin, että koska hän oli viimeksi tarkistanut verenpaineensa. Mummo alkoi nauraa, ja sanoi että: " en koskaan".



Romaniassa suurissa kaupungeissa on kaikki hyvä ja paha, mitä meilläkin on Suomessa. Maaseudulla elämä on kuitenkin hyvin erilaista. Toiset asuvat vielä taloissa, joissa on maalattiat, ja savitiilistä tehdyt seinät. Monessa mielessä luokkaerot köyhien ja rikkaiden välillä ovat kasvaneet kovin suuriksi.