tiistai 27. heinäkuuta 2010

Helteistä heinäkuuta - Unkari

Heinäkuussa Bus4Life oli Unkarissa ja ensimmäiset puolitoista viikkoa kahdella paikkakunnalla. Tiimimme lähetettiin tukemaan paikallisia seurakuntia evankeliointityössä. Seurakunnat olivat pieniä, alle 20 henkeä molemmilla paikkakunnilla.

Teimme katuevankeliointia ja kutsuimme ihmisiä bussille katsomaan kristillisiä lyhytelokuvia Raamatun kertomuksista. Elokuvat olivat todella hyvä keino tavoittaa ihmisiä. Niiden avulla saimme aikaan keskusteluja ja mahdollisuuden rukoilla näiden ihmisten puolesta.

Ensin näytimme noin varttitunnin pituisen elokuvan, jonka jälkeen oli johdettua keskustelua. Ihmiset osallistuivat keskusteluun tai ainakin kuuntelivat eivätkä lähteneet ensimmäisen elokuvan jälkeen pois. Suurin osa ihmisistä jäi katsomaan kaikki elokuvamme (esitämme yleensä neljä tai viisi lyhytelokuvaa).

Näiden jälkeen monet pyysivät vielä nähdä ensimmäisinä näytettyjä elokuvia uudestaan. Seurakunnat olivat innolla mukana ja seurakuntalaiset olivat ahkeria ja rohkaistuneita tulemaan mukaan katuevankeliointiin.



Kuvassa keskustelutuokio elokuvan jälkeen. Erityisesti voit muistaa näitä ihmisiä esirukouksin, että he hyväksyisivät sen armon, jonka Jumala antaa Pojassaan.