maanantai 30. marraskuuta 2009

Nukketeatteriesityksiä - Bosnia

Hanna kirjoittaa:

Bussi jäi tällä kertaa Romaniaan, mutta autotiimi suuntasi Unkarin kautta Bosniaan, tekemään töitä ilman kirjastoautoa. Unkarissa vietimme vain muutaman päivän henkisesti valmistuen kohti reissuamme.

Kahdella autolla, viiden hengen voimin lähdimme Unkarista kohti Serbiaa, jossa matkaamme liittyi vielä toiset viisi. Nämä viisi henkilöä olivat ammattilaisnukketeatterin esittäjiä.

Kymmenen tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme Sarajevoon ja neljän päivän ajan piristimme OM Bosnian arkea. Ohjelmaamme kuului nukketeatteriesityksiä kahtena iltana, työntekijän syntymäpäiväjuhlat, nukketeatterityöpajan pitäminen, kotivierailuja ja saimme myös kuulla opetusta muslimeista ja heidän kanssaan työskentelemisestä.

"Nukketeatteri on taas uusi juttu, jota uskon Jumalan haluavan käyttää meidän kauttamme ja meidän kielellämme", kertoo nukketeatteriryhmän johtaja Erika. Parhaimmillaan lapsia oli yli sata katselemassa ja kuuntelemassa esitystä.


Matkustimme myös Bosnian eteläosaan Bihaciin, jossa OM pyrkii ottamaan kontaktia paikallisiin ja tekemään avustustyötä mm. kouluissa ja puuprojekteissa. Jo ensimmäisenä iltana Jael (toinen työntekijöistä) jakoi meidän kanssamme tehtävästämme vierailla muslimikylässä ja jakaa traktaatteja ovelta ovelle. Saimme myös kuulla kylän sotahistoriasta ja nähdä merkittäviä paikkoja noina aikoina. Oppaanamme toimi muslimimies, joka oli itse nähnyt nuo ajat.

Monille tiimissämme kokemus oli hyvin merkittävä ja he todella ottivat asian rukoiltavakseen. Viimeisinä päivinä oli myös iso kouluprojekti, johon kuului 25:lle ekaluokkalaiselle koulureppujen hankkiminen. Kouluihin menessämme meillä oli ensin nukketeatteriesitys, jonka jälkeen jaettiin reput.

Aloitimme jokaisen päivän yhteisellä rukouksella tiimimme kanssa ja lopetimme sen myös rukoukseen, sillä mielessä piti pitää koko ajan Jumalan sanat siitä, ettemme me yksin voi tehdä mitään, vaan Jumala meissä ja niin Hän meidän kauttamme tekee työtään.