lauantai 15. elokuuta 2009

Syksyn suunnitelmista

Ego kirjoittaa:
Tätä kirjoittaessani (15.08.2009) olemme Unkarin Kiskunmajsanissa. Huomenna sunnuntaina on viimeinen päivä ja lähdemme takaisin Erdiin. Maanantai aamupäivällä Bus4Life menee huoltoon. Täytyy löytää ilmavuoto kun paine laskee liian nopeasti. Toivottavasti korjaus ei ole kovin iso, vaan vika saataisiin pian ratkaistua, koska tiistaina bussia pitää valmistaa (siivota ja lastata) jo keskiviikkona alkavaan lähetyskonferenssiin nimeltä Balatonet, jota järjestetään Balaton-järven rannalla.

Posted by Picasa


Sunnuntaihin asti kestävän konferenssin jälkeen minun on tarkoitus pitää vähän ”lomaa” ja tulen käymään suomessa kymmeneksi päiväksi. Käyn mm. kotiseurakunnassa Ahvenanmaalla ja myös Lahdessa, jonne on aikomus järjestää tiedotustilaisuus B4L:n työstä. Se tulee olemaan torstaina 27.08. Villähteellä. Suomessa käyntini jälkeen minun on tarkoitus palata takaisin bussityöhön ja jatkaa täällä marraskuun loppuun asti, jonka jälkeen tuon Bussin takaisin Suomeen. Täällä tiet vievät syyskuussa Slovakiaan, lokakuussa Romaniaan, marraskuun alussa Bosniaan ja lopuksi vielä Romaniaan.

Vuosi on kohta kulunut ja kiitän teitä kaikkia, jotka olette uskollisesti olleet tässä työssä mukana.Alunperin minun oli tarkoitus tulla jo syyskuussa takaisin Suomeen, joten voitte tehdä vapaasti päätöksen siitä, haluatteko jatkaa yhteistyötä tämän vuoden loppuun. Olen kiitollinen kaikesta tuestanne. Jumala teitä Runsaasti siunatkoon!

Rukousaiheita ja kiitosaiheita:
 Kiitos onnistuneesta Romanian ja Slovakian matkasta.
 Kiitos kaikista jotka ovat tehneet uskoratkaisunsa (tätä kirjoittaessani pari tiimiläistämmejuttelee ja rukoilee nuoren tytön kanssa joka juuri antoi elämänsä Herralle!)
 Rukoilkaa että lisää sieluja pelastuisi!
 Tulevat matkat ja aktiot
 Suomen matkani puolesta
 Muistetaan Jaakkoa, joka tällä hetkellä on Romaniassa. Työmme laajentui sen verran ettäpeliin laitettiin kakkosauto kiertämään Eurooppaa kesän ajaksi. Jaakko ajaa isoapakettiautoa, joka on lainattu Itävallasta. Hän oli Slovakiassa, kiertää nyt Romaniassa ja syyskuussa hän käy Bosniassa.

torstai 13. elokuuta 2009

Unkarin Kiskunmajsanissa jälleen

Ego kirjoittaa:
Kesäkuun lopulla sain vieraaksi kolme suomalaista: Tonin, Toden ja Mirkan. He tulivat osallistumaan viikon kestävään aktioon Romaniassa. Pari päivää heidän tulonsa jälkeen matkasimme yhdessä kohti Romaniaa, jossa tapasimme muita ulkomailta tulleita aktioon osallistujia. Heitä oli kolme poikaa, Saksasta,Tansaniasta ja Amerikasta kotoisin. Mirkka jäi pidemmäksi aikaa auttamaan bussityössä ja hän kirjoitti tänne blogiin aktioviikon kokemukset http://bus4life.blogspot.com/2009/08/buna-ziua-hyvaa-paivaa.html

 
Posted by Picasa

Brasowin kaupunki Romaniassa, kuva otettu Tampa vuorelta.

Kesä on mennyt yhdessä hujauksessa kaikkine aktioineen ja toimintoineen. Unkarissa meillä oli ryhmä amerikkalaisia raamattukoulun opiskelijoita, jotka olivat kesän meillä työharjoittelussa.
Unkarin Kiskunmajsanissa järjestimmetapahtumaa lapsille, jaoimme kutsuja sekä autoimme erästä perhettä aidan rakentamisessa, kolmenpäivän kuoppien kaivaminen alkoi jo tuntua lihaksissa.

Öisin nukuin bussissa kahden pojan kanssa ja tytöille (heitä oli kahdeksan) on oma majoitus. Työ Kiskunmajsanissa menee teenpäin, pastori ja lähetti Attila kertoi seurakunnan kasvaneen muutamasta ihmisesta jo kolmeenkymmeneen. Kesällä järjestettyyn leiriin osallistui jo 150 lasta ja nuorta, josta 50 teki uskonratkaisun ja 19 kastettiin! Uskovien ryhmä Kiskunmajsanissa koostuu monesta eri kirkkokunnasta, eikä heillä ole vielä omaa rakennusta, vaan he kokoontuvat vuokratussa tilassa.

tiistai 11. elokuuta 2009

Buna ziua (Hyvää päivää)



Mirkka kirjoittaa:
Tervehdys täältä Romaniasta! Aktioviikko on nyt ohi ja tiimiläiset ovat palanneet takaisin koteihinsa. Minun lisäkseni ulkomailta tulleita aktiolaisia oli yhteensä kuusi henkeä, yksi amerikkalainen, yksi saksalainen, yksi kenialainen, sekä kolme suomalaista.

Matkan varrella Unkarista Romaniaan näimme kauniita vuorimaisemia sekä eksoottisia eläimiä, kuten kotkan ja haikaroita pesineen. Aina välillä liikenteen seassa liikkui hevosvankkureita ja vuorten lomasta pilkisti lehmä- ja lammaslaumoja. Romania on todella kaunis maa!



Bussiaktio 26.6.-6.7.09 Romaniassa

Aktioviikkomme alkoi OM:n työntekijöiden järjestämällä Romania-orientaatiolla, jossa opimme vähän kieltä ja kulttuuria, sekä ryhmäydyimme tiimimme kanssa. Koko aktion ajan teimme yhteistyötä paikallisen seurakunnan nuorten kanssa. Aktioviikon aikainen ohjelma näytti kuta kuinkin tältä: Sunnuntaina osallistuimme kahteen jumalanpalvelukseen.

Maanantaina vierailimme bussin kanssa eräässä mustalaiskylässä, jossa avasimme kirjamyynnin sekä teimme evankelioivaa ohjelmaa lapsille ja aikuisille rohkaisten ihmisiä turvaamaan Jumalaan.

Seuraavana päivänä vierailimme vanhainkodissa ja sairaalassa sekä auttelimme bussilla, joka oli pysäköity torin laidalle. Paikallisen seurakunnan nuoret konsertoivat ja pastori piti puheen. Keskiviikkona teimme käytännön työtä seurakunnan nuorten apuna. Torstai ja perjantai menivät lasten pyhäkoulun (Vacation Bible School) merkeissä. Illalla kokoonnuimme puistoon laulamaan ylistyslauluja ja pelailemaan.

Lauantaina pidimme vapaata ja päätimme valloittaa läheisen vuoren. Sunnuntaina messun jälkeen sanoimme hyvästit sekä seurakuntalaisille että aktiotiimimme jäsenille. Maanantaina kävimme Brasovin kaupungissa, jonne oli matkaa autolla vain noin 15 minuuttia. Kiipesimme siellä taas vuoren huipulle ihailemaan maisemia :)

Tämän keskiviikko päivän olimme bussin kanssa Vulcan-nimisessä kylässä ja huomenna olisi tarkoitus lähteä ajelemaan mustalle merelle. Aiomme kierrellä rannikolla sijaitsevissa kylissä levittäen kirjallisuutta ja rohkaisten paikallisia seurakuntia ilosanoman levittämiseen.

Tässä vielä joitain kuultuja kommentteja kuluneelta aktioviikolta:
-"Kansainvälisen tiimin tulo ja mukanaolo yhdisti seurakuntamme nuoret"
-"Aktioviikko opetti paljon"
-"Ulkomaalaiset tiimiläiset vetivät ihmisiä puoleensa, joten heidän mukanaolo avasi paljon mahdollisuuksia paikallisten ihmisten kohtaamiseen"
-"Tämä oli elämäni paras ulkomaanmatka"

Rukous- ja kiitosaiheita:

  • Kiitos hyvin onnistuneesta aktioviikosta
  • Kiitos varjeluksesta matkoilla

  • Rukousta paikallisen seurakunnan puolesta; he tarvitsevat uuden videotykin ja lämmityslaitteen

  • Seurakunnan nuorten puolesta, että into evankeliumin eteenpäin viemiseksi kasvaisi ja että seurakunta saisi vahvistua uskossa ja rakkaudessa

  • Rukousta tulevaan; varjelusta matkoille.

  • Sitä, että voisimme rohkeasti pitää tarjolla Elämän Sanaa (Fil.2:16)

keskiviikko 5. elokuuta 2009

Kralova Lehota, Campfest

Heinäkuussa Romanian jälkeen palasimme jälleen Unkariin ja saimme levätä muutaman päivän ennen kuin matka jatkui Slovakiaan, Campfest-tapahtumaan elokuun alussa. Kauniissa Slovakian puoleisen Karpatian vuoristoalueella lähellä Tatra-vuorta järjestettävä Campfest on vuotuinen yhteiskristillinen musiikkitapahtuma, johon yleensä osallistuu tuhansia ihmisiä. Tänä vuonna juhliin oli etukäteen ilmoittautunut 5000 ihmistä.

 
Posted by Picasa


Tapahtuman pääpuhujana oli amerikkalainen Josh Mc Dowell, hänen kirjojaan sekä jaettiin että myytiin osallistujille. Itse asiassa matkan varrella lastasimme bussin täyteen ilmaisjakoon tarkoitetut 5000 Josch Mc Dowelin kirjaa ”Enemmän kuin puuseppä” (kirjoittajan suom. huom.). Bussin tehtävänä oli muutenkin toimia kirjamyymälänä koko konferenssin ajan.Itse konferenssi oli meille hieno kokemus, teki hyvää kuulla sanomaa ymmärrettävällä kielellä, englanniksi. Joshin tilaisuuksissa moni myös antoi elämänsä Jeesukselle!